Vihreiden arvojen lumilinna

Kemin lumilinna käyttää maalämpöä

Kuva: visitmeri-lappi.fi


Kemin matkailun lippulaiva näyttää suuntaa vihreälle rakentamiselle.

Kemi on tunnettu lumilinnastaan jo 90-luvun lopulta saakka. Helmikuussa 2019 toiminta muuttui ympärivuotiseksi, ja samalla kohteeseen rakennettiin liuta kahvila- ja ravintolapalveluita, kokoustiloja, spa ja ohjelmapalveluita. Lumilinnan virallisia avajaisia juhlittiin maaliskuun alussa 2020.

– Totesimme, että Lumilinnan olisi aika lunastaa ympärivuotinen paikka kaupungissa. Haimme päätöksen tueksi paljon tietoa, ja kävin tutustumassa muun muassa erilaisten jääbaarien, elintarvikekylmätilojen ja jäähallien toteutukseen. Tiedon rippeitä tuli sieltä täältä, mutta hankkeemme oli monessa mielessä uniikki. Halusimme kylmätiloihin esimerkiksi lumilattiat monessa kohteessa nähtyjen kokolattiamattojen sijaan, ja teimme sitä varten valtavasti etsiväntyötä, kertoo Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutonen.

Kemin lumilinna lämpenee maalämmöllä

Kuva: visitkemi.fi

 

Vihreä rakennus vihreässä kaupungissa

Alusta asti oli selvää, että rakennuskokonaisuudesta haluttiin mahdollisimman ekologinen. Jo pelkkä sijainti velvoitti tähän, onhan Kemi Suomen ensimmäinen ISO 14 001 -sertifikaatin saanut vihreä kaupunki. Maalämmön ja geokaivojen hyödyntämisen lisäksi rakennuksen käyttövesi lämpiää hukkalämmöllä. Katolle asennettujen yli 400 aurinkopaneelin myötä rakennus on samalla Kemin alueen suurin aurinkovoimala.

– Maalämpö oli meille selvä valinta, sillä muut kiinteistömme ovat osoittaneet konkreettisesti, miten suuret säästöt sen avulla saadaan. Investoinnille löytyi myös kriitikoita. Teimme päätökset kuitenkin pitkällä tähtäimellä: meille oli tärkeää, että vaikka alkuinvestointeja vaadittiinkin, varsinaiset käyttökustannukset pysyisivät kohtuullisena. Tämänkaltaisessa toiminnassa on niin suuret sesonkivaihtelut, että matalat käyttökustannukset antavat turvaa toiminnan edelleen kehittämiseen, Koutonen sanoo.

Lumilinnassa maalämpö

Kuva: visitmeri-lappi.fi

 

 Tehokas ja tarkoin harkittu järjestelmä

Lapin LVI-asennus Oy vastasi Lumilinnan maalämpöjärjestelmän toteutuksesta.

– On todella hienoa, että Lumilinnan kaltainen matkailun lippulaiva näyttää esimerkkiä ekologiseen rakentamiseen maalämpöön panostamalla, sanoo Teppo Lahti Lapin LVI-asennus Oy:sta

– Putkiurakassa asensimme kohteeseen käyttövesi-, lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmät. Lämpöä tuotetaan viidellä NIBE maalämpöpumpulla, jotka ovat kokonaisteholtaan 300 kW. Lämmitys- ja myös ilmastoinnin jäähdytysenergia otetaan 26:sta geokaivosta. Koska aikataulu oli tiukka, töitä paiski parhaimmillaan toistakymmentä putkiasentajaa samanaikaisesti.

– Kokonaisuus on tehokas ja tarkoin harkittu. Kaikki lämmitysjärjestelmät ovat matalalämpöjärjestelmiä. Ympärivuotinen lumilinna pidetään kylmänä kompressorein, ja hukkalämpö käytetään hyväksi käyttöveden lämmitykseen.

Tutustu lumilinnaan: https://experience365.fi/lumilinna/snowexperience365/

Teksti: Minna Lavinkoski

_